Suvi Karjula : Sydänten tango

CD, Sony Music/Suomen Mediamusiikki, julk 11.11.2010

[audio:http://mediamusiikki.fi//var/www/clients/client9/web157/web/wp-content/uploads/2011/01/suvikarjula_jostahdot.mp3|titles=suvikarjula_jostahdot]

Suvi Karjula edustaa uuden polven iskelmätuotantoa. Hän haluaa tuoda tangon takaisin yleisön sydämiin.

Vuoden 2010 Tangomarkkinoiden toiselle sijalle yltänyt Suvi Karjula on viettänyt koko loppukesän studiossa valmistelemassa debyyttialbumiaan. Äänitysten lähtökohtana oli tehdä laadukasta, uutta iskelmämusiikkia, jossa tangon henki olisi vahvasti läsnä. Sydänten tango-albumille on sekoiteltu eri vaikutteita rohkeasti keskenään ja siltä erottuukin Argentiinalaisen tangon lisäksi fadon ja latinalaisen musiikin sävyjä.

Suvin debyyttialbumilta haluttiin välittyvän voimakkaasti myös elävän musiikin henki. Levyllä soittaneille kotimaisille huippumuusikoille järjestettiin tarpeeksi tilava studio, jotta koko orkesteri mahtuisi soittamaan samaan aikaan aina jousikvartettia ja viulisteja myöten. Albumin sovittajaksi saatiin Pohjoismaiden viihdemusiikin parhaimmistoon kuuluva monitoimimies Petri Ikkelä. Petri tunnetaan myös elokuvamusiikin sovituksista sekä loistavasta bandoneonin, fado-accordionin sekä harmonikan soitostaan. Hän on soittanut itseoikeutetusti mm. Tangomarkkinoiden orkesterissa.

Kappaleista huokuu raikas tuulahdus uudenlaista iskelmää kuitenkin vanhoja tangon perinteitä kunnioittaen. ”Sony Music on nyt ensimmäistä kertaa mukana Tangomarkkinoiden finalistien albumituotannoissa, joten Suvi Karjulan esikoislevy on meille erittäin tärkeä pelinavaus.”, toteaa yhtiön toimitusjohtaja Kimmo Valtanen. ”Tarkoituksenamme on nostaa rimaa ja olla vahvasti mukana tuottamassa uutta kotimaista iskelmämusiikkia, tehdä sitä uusien tekijöiden ja tuottajien kanssa kuitenkin perinteitä kunnioittaen. Uskon, että Sydänten tango-albumi puhuttelee sekä uutta että vanhaa tangoyleisöä raikkaalla, laadukkaalla otteellaan.”, jatkaa Valtanen.

Suvilla on vahva lauluääni ja hän osaa tulkita kappaleita upeasti. Tekstit ovat valittu niin, että ne olisivat mahdollisimman lähellä Suvin omaa elämää, jolloin Suvin tulkinnasta saatiin entistä vahvempaa ja sielukkaampaa. Kappaleita tulevalle levylle ovat tehneet mm. Edu Kettunen, Timo Kiiskinen sekä Kikka Laitinen.

Aurinkoinen ja lahjakas Suvi lähti hakemaan laulu-uraansa haasteita, kokemusta ja menestystä tämän vuoden Tangomarkkinat-laulukilpailusta. Lukuisten yleisöäänestysten, ja lopulta tuomariston valinnalla Suvi pääsi Superfinaaliin asti, jossa hän mitteli vuoden 2010 Tangokuninkaallisen kruunusta Marko Maunukselan kanssa. Suvi sijoittui lopulta kilpailussa kakkoseksi.
Ennen Tangomarkkinoihin osallistumistaan Suvi on laulanut monissa eri kokoonpanoissa, joista viimeisin on myös radioikanavillakin soinut Chainsaw Ellie. Suvi huomasi jo hyvin nuorena, että hänen suurin unelmansa oli päästä laulamaan ja esiintymään yleisölle. Vahva esiintymisvietti on sittemmin johdattanut Suvia niin musiikin kuin teatterinkin puolelle. Arvokasta esiintymiskokemusta Suvi on saanut Jamilahden kansanopiston musiikkiteatterilinjalta, jossa hän on opiskellut pää-aineinaan yksinlaulu, tanssi, akrobatia sekä näyttelijäntyö. Suvi onkin tehnyt lukuisia teatterirooleja mm. Kuusan Kanavateatterissa.

”Teatteri ja musiikki ovat kanavia tunteiden ilmaisuun ja tarinankerrontaan. Haluan katsoa asioita eri näkökulmista, minua kiehtoo ihmiskohtalot sekä ihmisten tapa kokea eri tunteita. Musiikki on minulle kuin elämäntarina. Jokainen kappale, jonka kuulen, jää kirjanmerkiksi siitä hetkestä.” Suvi kiteyttää.
Suvi on keikkailut tasaiseen tahtiin jo vuodesta 2003 saakka. Syksyllä 2010 Suvi nähdään Sinitaivas-konserttikiertueella, joka kattaa kahdeksan suurta konserttiestradia ympäri Suomen. Kiertueella Suvin lisäksi on mukana mm. Mikko Mäkeläinen, Milana Misic sekä tuorein Tangokuningas Marko Maunuksela.

1. Tämä yö / 2. Jos tahdot / Rikki menneet / 4. Hetkeen kauneimpaan / 5. Pikku juttu / 6. Hyväntoivonniemi / 7 Suunnaton ikävä / 8. Tunnen / 9. Sydänten tango /10. Löydän sut / 11. Uusi aamu

Suvin Jos tahdot -singlejulkaisu ponkaisi 11.10.2010 Radio Suomen ykköseksi!

HUOM! Suvin uudet nettisivut avattu:
www.suvikarjula.fi