|
MARKO LÄMSÄ : Olet kaikki
Marko Lämsä valittiin Seinäjoen Tangokuninkaaksi 2006. Hänellä on hallussaan myös kaksinkertainen
Tangoprinssin titteli vuosilta 2004-2005. Uusi albumi tarjoaa monipuolisen kattauksen iskelmää.
Mukana on lattaria, rakkauslauluja sekä myös puhuttelevia tekstejä. "Nuoruus on kaunista –
kaunista on myös hiljainen viisaus – se tulee elämänkokemuksen kautta", toteaa Marko
albumin sanoituksista.
Olet kaikki -albumia Lämsä luonnehtii mainioksi ja onnistuneeksi. "Hommia tehtiin paineen
alla ja välillä kovassa kiireessä. Kappalevalinnat olivat kuitenkin niin vahvoja, että takaraja
käytännön hommille oli jälkikäteen ajatellen vain hyvä asia. Iso kiitos kuuluu uusille tuottajille,
Pertti Haveriselle ja Petri Nygårdille – herrojen kanssa oli hauska tehdä töitä."
Levyltä löytyy monta tulkitsijalle haastellista biisiä, muun muassa Elvistä ja Ola Virtaa?
"Otan mielelläni kovia haasteita vastaan. Minusta parasta kunnioitusta ja arvostusta hyville
kappaleille on tehdä itse ne omalla tavalla ja tyylillä. Esimerkiksi Such A Night on saanut
keikoilla niin hyvää palautetta, että otin sen mukaan myös levylle. Diggaan ylipäätään 1950- ja
1960-luvun musasta."
"Varsinkin 1950-luku toi paljon uutta musaa kentälle. Yhdistettiin rohkeasti vanhaa uuteen. Siten
saatiin aikaiseksi ainutlaatuista materiaalia", Lämsä innostuu ja jatkaa, " Rock`n roll ei tullut
ihan tyhjästä, mutta osoitti että uudella tavalla asioita summaamalla voi tehdä paljon hyvää.
Mielestäni myös tapa tehdä levytettyä musiikkia oli mainio; sessioita ja liveotteella kaikki
kerralla purkkiin tyyliin Sinatra ja Elvis. Toisaalta kyllähän esim. Ray Charles vei moniraitaan
nojaavaa työtapaa eteenpäin ilman moitteen sanaa."
Pidät Sinatrasta ja Tom Jonesista mutta Elvis on ykkönen? "Mulle tuli vasta 2000-luvun alusta
Elvis-herätys. Silloinen tyttöystävä toi levyn, johon oli muutama biisi ympäröity punakynällä. Se
toimi heti – levy on mulla vieläkin. Hehe, Elvis ja levy jäi vaikka nainen lähti!", Marko
nauraa.
"Musa tuli mulle tärkeeksi vaivihkaa – en mä sitä koskaan miettinyt tarkemmin.
Laulamisestakaan ei tullut ensin mitään, jännitti ja perehdyin kitaraan ja trumpettiin. Vasta
karaokessa saadun palautteen tiimoilta innostuin laulamisesta. Tein myyjän hommia ja kävin lopulta
neljäkin kertaa viikossa laulamassa karaokea. Silloin karaoke ei ollut mikään hitti – sai
rauhassa laulaa, ei ollut jonoa mikin varteen. Asiat lähti rullaamaan ja sain joskus 1999
valaistumisen – et täähän on mun juttu!"
Aina ei kuitenkaan ole ollut helppoa? "Kyllä mä oon tullu läpi harmaan kiven. Se oli niin naiivia
toimintaa, mutta into oli kova. Tulihan ne reaaliteetitkin vastaan. Päättäväisyydellä ja perheen
sekä ystävien tuella selvisin. Moni olis – ja kollegoista onkin – heittänyt hanskat
tiskiin. Mut oon tyytyväinen että jaksoin, nyt voi lähipiirille vähän jo tarjota vastapalveluksiakin
vuosien avusta ja tuesta."
"Oma päättäväisyys ja se että yrittää oppia – myös vastoinkäymisistä", Marko luonnehtii punaista
ohjenuoraansa, "kolhuista oppii, sitähän se tää koko show on, koko elämä on ikuista oppimista".
Katso Videotervehdys osoitteessa:
www.markolamsa.fi
Julkaisupäivä: 5.11.2008
| |